Kirkkomme opetus pelastuksesta

Luterilaisen pelastuskäsityksen ytimenä on sijaissovitusoppi. Sovitusta tarvitaan, koska kaikki ovat tehneet syntiä. Ihmiskuvaan liittyy ajatus perisynnistä; syntiinlankeemuksessa Jumalan kuva ihmisessä turmeltui täysin. Tässä mielessä voidaan sanoa, että luterilaisuuden mukaan ihminen on pohjimmiltaan paha. Ihmisen suunta on syntymästä asti selvillä: ikuinen kadotus. Jumala sitä vastoin on äärettömän pyhä. Pienikin loukkaus ääretöntä pyhyyttä kohtaan ansaitsee äärettömän rangaistuksen, ikuisen kadotuksen.

Jumala vihaa ihmistä mutta Hänen armonsa on suuri. Jumala lähetti poikansa, Jeesuksen, kärsimään ristinkuoleman. Jeesus Kristus oli synnitön. Hänen ristinkuolemansa lepyttää kunkin ihmisen kohdalla Jumalan vihan, mutta vain silloin kun ihminen uskoo, että Jeesus on ottanut kantaakseen hänen kaikki syntinsä. Kun Jumala katsoo tuomiopäivänä Jeesukseen uskovaa ihmistä, Hän näkeekin oman Poikansa tämän sijasta. Luterilaisuuden mukaan pelastus tarkoittaa siis sitä, että Jeesukseen uskova pääsee tuomiopäivän jälkeen taivaaseen, elämään ikuista elämää Jumalan yhteydessä. Muut joutuvat ikuiseen eroon Jumalasta eli helvettiin. Näin kirkkomme opettaa vielä tänäkin päivänä.

*****

En nyt lähde perustelemaan sitä, että miksi luterilainen pelastusoppi on mielestäni mahdoton ja väärä. Sattuneesta syystä haluan kiinnittää ihmisten huomiota siihen tosiseikkaan, että vaikka isä ja äiti olisivat luterilaisia ja uskoisivat pelastusoppiin siten kuin luterilainen oppi on, niin heidän lapsensa eivät välttämättä usko samalla tavalla – tai toisinpäin. Myös sisarusten välillä on erilaista näkemystä tästä asiasta. Erilaiset näkemykset luterilaisesta pelastusopista ovat esimerkiksi perheen piirissä tavattoman paljon yleisempiä kuin se, että kaikki uskoisivat samalla tavalla. Aviopuolisoita koskee sama asia. Tämä johtaa auttamatta siihen, että jotkut samankin perheen jäsenistä menevät kristinuskon mukaan eri paikkoihin; toiset taivaaseen ja toiset helvettiin.

En tiedä olenko väärässä vai oikeassa, mutta minusta tuntuu siltä, että kukaan kristitty ei usko enää luterilaiseen pelastusoppiin siten kuin luterilaisuudessa vaaditaan, pelastuksen varmistamiseksi. Onko kukaan enää oikeasti kristitty?