Paimenessa

Lapsena vietin useita kesiä maalla, Iiruunjärven rannalla, enoni luona. Meidät lapset määrättiin melkoisen usein paimentamaan lehmiä silloin kun haassa heinät alkoivat ehtyä. Annoimme lehmien itse hakeutua hyville heinäpaikoille, mutta meidän oli oltava tarkkana silloin kun liikuttiin vetisen suon laitamilla. Siihen suohon oli kuulemma uponnut joskus yksi lehmä.

Iltapäivällä lehmät hakeutuivat vakiopaikalleen, järven rannalla sijaitsevalle niitylle. Siellä ne asettuivat päivälevolle märehtimään. Me lapset kaivelimme evästä repuistamme ja asetuimme makuulle siten, että lehmän vatsa toimitti meille tyynyn tai selkänojan virkaa. Siinä sitä oli mukava syödä eväitä. Katselimme hiljaisina pilvien soutelua taivaalla, nautimme auringon suloisesta lämmöstä ja kuuntelimme lehmien märehtimisääniä. Taisi siinä unikin tulla hetkeksi silmään.

Huomaamattamme olimme sulautuneet luontoon. Luonto oli meissä ja me olimme luonnossa. Me olimme yhtä.